Semi-Finaali I Kiev


9.5.2017


Kiovassa järjestettävät Euroviisut pyörähtävät käyntiin ensimmäisellä semi-finaalilla. Tässä esiintyvät 18 maata, joiden joukossa myös Suomen edustaja Norma John. Kun finaaliin pääsee kymmenen kappaletta tästä karsinnasta, voidaan finaalipaikkaa pitää Suomen osalta hyvänä saavutuksena, varsinkin kahden viime vuoden karsiutumisen jälkeen.


Semi-finaaliin osallistuvien maiden lisäksi äänestää voivat Italian, Espanjan ja Ison-Britannian kuulijat. Heidän kappaleensa pääsevät suurmpina rahoittajina automaattisesti mukaan finaaliin. Oman maan esitystä ei tälläkään kertaa voi äänestää. Äänestys malli on lähes sama kuin viime vuonna, jolloin kansalliset raadit antoivat saman pistemäärän kuin äänestäjien paremmuusjärjestykseen laittamat kappaleet saivat. Tällä kertaa tätä 50-50 suhdetta voidaan järjestäjien toimesta muuttaa. Miten ja muutetaanko, jää nähtäväksi.   


Alla näkyy Accuscoren piste-ennuste ensimmäiseen semi-finaaliin. 

​​​​

Todennäköisyydet finaalipaikkaan noudattelevat melko tiiviisti piste-ennustetta. Ruotsin, Armenian tai Portugalin jääminen finaalin ulkopuolelle olisi Ranskan jääkiekkovoittoakin suurempi yllätys. Suomen finaalipaikan todennäköisyys on 65%. Viimeisistä paikoista on tulossa tiukka kisa, sillä Moldova, Georgia, Latvia ja Puola ovat kaikki mahdollisia viimeisen finaalipaikan ottajia.


Kun tarkastellaan eri vedonlyöntiyhtiöiden kertoimia, on Belgian sijoittuminen ennusteessa vasta 15. todennäköisimmäksi finalistiksi pienoinen yllätys. Euroviisufanien äänestyksessä Belgia oli koko joukon toiseksi eniten ääniä kerännyt kappale, joten siinä valossa sen tippuminen finaalista olisi iso yllätys. Illalla nähdään ovatko vetomarkkinat ja viisufanit vai tilastotiede lähempänä totuutta Belgian osalta. 

​​​​

Ruotsi aloittaa viisukarsinnan ja on ennusteen mukaan keräämässä ykkössijaan oikeuttavan pistepotin. Muita todennäköisesti jatkoon meneviä maita ovat Armenia, Portugal, Kreikka ja Azerbaidzan. Suomen Norma Johnin mahdollisuudet finaaliin näyttävät myöskin hyviltä. Suomi saanee pisteitä samassa semi-finaalissa olevilta muilta pohjoismailta Ruotsilta ja Islannilta, mutta myös Latvialta ja Puolalta.


​Suomalaisten pisteet menevät tilastollisesti vastalahjana Ruotsille ja Islannille, mutta myös Portugalille, Armenialle ja Belgialle. Suomen osalta arvonta eri semi-finaaleihin oli melko neutraali, sillä muut perinteisesti Suomen kappaleista pitäneet maat Viro, Norja ja Tanska ovat toisessa semi-finaalissa. Seuraava kuva näyttää eri maiden todennäköisyydet finaalipaikkaan.