Tukholman semifinaalit


11.5.2016


Ensimmäisen semi-finaali on takana ja YLE:lle tekemämme ennuste osoittautui melko tarkaksi. Ainoastaan Itävallan Venssa Paradise kiilasi Islannin sijaan viimeiselle finaalipaikalle. Aivan ansiosta, sillä esitys oli hyvä. 9/10 on hyvä parannus viime vuoden 7/10 tulokseen, jossa ennustusmalli käytettin ensimmäistä kertaa.


Verrattaessa semifinaalin tuloksia vedonlyöntikertoimiin, Islannin tippuminen ei ollut aivan valtava yllätys, vaikka Kroatia ja Bosnia & Herzegovina olivatkin kertoimien mukaan kamppailemassa viimeisistä paikoista, näkyi Itävallan nousujohteinen trendi myös kertoimissa. Mutta Itävalta sai varmasti katsojilta asiantuntijaraateja suuremman pistepotin. Tämä varmistuu finaalin jälkeen julkaistavissa pisteissä.


Alla näkyvät todennäköisimmät pisteet toisessa semifinaalissa. Tarkkanäköisimmät lukijat huomaavat pistemäärien kasvaneen viime vuodesta, sillä tällä kertaa sekä asiantuntijaraadit, että äänestävä yleisö antavat täydet pisteet, aiemman 50% jaon sijaan.


 

​​​​

Kuten olemme YLE:n artikkelissa tarkemmin analysoineet, näyttää pohjoismainen edustus jäävän kisaisännän Ruotsin varaan. Tosin voiton uusiminen ei täysin mahdotonta tällä kertaa ole. Tarkempi ennuste finaalista saadaan perjantaina.


Samaan semifinaaliin eri arvontakoreista arvottiin: Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä ja Ukraina. Tästä blokista monet äänestävät toisiaan, joka nostaa erityisesti Baltian maiden ja Puolan finaalipaikan todennäköisyyttä. Ukraina menee finaaliin ilman naapureiden vetoapua.


Ukraina hyödyntää täysimääräisesti Itä-Ukrainan ja Krimin kriisit. Kappale tökkii Venäjää voimallisesti ja kerää Euroopasta Venäjä-vihamieliset sympatiaäänet. Tämä polarisoi huomattavasti kisaa voitosta, sillä Venäjän kappale on toinen suurista ennakkosuosikeista. Aiemmin vedonvälittäjien papereissa peinillä kertoimilla keikkunut Ranska on jäänyt selvästi tästä kaksikosta, mikäli uskomme kertoimien ennustavaan voimaan. Pienemmällä politisoinnilla Ranska, Australia ja Ruotsi olisivat kisaamassa kärkisijasta vankemmin.​​