Uudenmaan vaalipiirikohtainen ennuste


​3.4.2019

 

Uudenmaan suurimman puolueen paikka on kahden kauppa. Aiempia vaaleja hallinnut kokoomus haastetaan SDP:n toimesta. Kun SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja korkeaa profiilia koko vaalikauden pitänyt eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ovat molemmat Uudeltamaalta ehdolla, on puolueen kovin kärki suunnattu tähän vaalipiiriin. Vastaavasti kokoomukselta ei tällä kertaa löydy Sauli Niinistön Jyrki Kataisen tai Alexander Stubbin kaltaisia ääniharavia. Toinen puolue, jossa ehdokaslista poikkeaa huomattavasti viime vaaleista on perussuomalaiset. Ääniharava Timo Soini ei ole ehdolla ja puolustusministeri Jussi Niinistö loikkasi sinisiin. 


Alla näkyvässä kuvassa ovat puolueiden todennäköisimmät kannatusluvut prosentteina. Hajonta on yleisesti vaalipiireissä vastannut koko maan äänien jakaumaa, joten emme näytä äänien hajaumia jokaisen vaalipiirin osalta.  

 

Uudellamaalla on useita listoja ryhmässä muut. Todennäköisesti suurimman äänimäärän kerää sinisten lista, jossa on pari ministeriä. Myös kokoomuksesta loikanneella Harry Harkimolla on mahdollisuudet liike nytin listalla kerätä politiikkaan kyllästyneiden koulutettujen joukosta äänikynnyksen ylittävä äänipotti. Kolmas mielenkiintoinen lista on Paavo Väyrysen tähtiliikkeen ehdokkaat. Väyrysen presidentinvaalien reilut 22000 ääntä Uudeltamaalta ovat muisto vain, ja nyt hänen läpimenonsa olisi yllätys. 


Se miten nämä kannatusprosentit muuttuvat kaikkien todennäköisimmin paikoiksi selviää alla olevasta kuvasta.

 

Uudenmaan kärkipaikka paikkamäärissä jaetaan ennusteen myötä kokoomuksen ja SDP:n kesken, vaikka SDP enemmän ääniä kerääkin. Suurimmat muutokset ovat kolmen paikan lisäys sekä SDP:n että vihreiden osalla. Vihreillä tämä tarkoittaa paikkamäärän tuplausta kolmesta kuuteen. Alaspäin ovat menossa kahden paikan edestä keskusta ja siniset, joiden kolme nykyistä edustajaa tippunee yhteen. RKP:n paikkamäärä tippuu ennusteen mukaan niin ikään yhdellä. Vasemmistoliitolle ennustetaan yhtä paikkaa, mutta toinen paikka on kuitenkin ensimmäinen vertausluvun alle jäävä, joten kahden paikan tuloskin on täysin mahdollinen.


Perussuomalaisten paikkamäärä on ennusteen mukaan neljä, joka on yksi enemmän kuin nykyisessä eduskuntaryhmässä uudeltamaalta on edustajia. Heidän osaltaan ennustaminen on hankalaa, koska Timo Soinin äänipotti on jaossa ja sinisten terävin kärki yrittää pitää omista henkilökohtaisista äänestäjistään kiinni. Puhtaasti matemaattisin mallein heillä voisi olla mahdollisuudet jopa viiteen paikkaan, mutta edellisvaalien kaltaisten kärkiehdokkaiden puutteessa tulos jäänee neljään.


Vasemmistoliiton lisäksi RKP kisaa kovimmin viimeisestä paikasta, jota tällä hetkellä ennustetaan kokoomukselle. RKP:n suuri kysymys on edellisvaalien ääniharavan Carl Haglundin äänien kohtalo. Kokoomusta painaa aivan ykkösnimien puuttumisen lisäksi Harkimon liike nyt, joka vääjäämättä rokottaa puolueen tulosta Uudellamaalla. 


Tässä vielä todennäköisimmät paikkamäärät ja vertailu viime vaalien tuloksiin.


  • Kokoomus 9
  • SDP 9 (+3)
  • Vihreät 6 (+3)
  • Perussuomalaiset 4 (-3)
  • RKP 3 (-1)
  • ​Keskusta 2 (-2)
  • Vasemmistoliitto 1
  • KD
  • Muut (siniset) 1 (+1)


​Eri vedonlyöntiyhtiöt ovat tarjonneet kertoimia yksittäisten ehdokkaiden läpipääsystä. Olemme verranneet näitä kertoimia omiin paikkaennusteisiin ja listanneet vetomarkkinoiden mielestä parhaat todennäköisyydet edustajapaikkaan omaavat ehdokkaat. Emme ole itse ennustaneet ehdokkaiden paremmuusjärjestystä, vaan käytämme vedonlyöntikertoimia järjestyksen aikaansaamiseksi. Teemme yhteistyötä Coolbetin kanssa vaaleista, mutta se rajoittuu vain sisältömarkkinointiin. Coolbetin ja muiden kertoimien perusteella seuraavat ehdokkaat ovat todennäköisimmät kansanedustajat:


Kokoomus:

  • ​Elina Lepomäki
  • Kai Mykkänen
  • ​Kari Tolvanen
  • Pia Kauma
  • ​Mervi Katainen
  • Sari Multala
  • Eero Lehti
  • ​Henrik Vuornos
  • Mia Laiho

​SDP:

  • Antti Rinne
  • Antti Lindtman
  • Maria Guzenina
  • Timo Harakka
  • ​Joona Räsänen
  • Kimmo Kiljunen
  • Säde Tahvanainen
  • ​Sirkka-Liisa Kähärä
  • Hussein al-Taee

​Vihreät:

  • Jyrki Kasvi
  • Johanna Karimäki
  • Inka Hopsu
  • ​Ville Turkka
  • ​Pirkka-Pekka Petelius
  • ​Tiina Elo

​Perussuomalaiset:

  • Arja Juvonen
  • Mika Niikko
  • ​Leena Meri
  • Riikka Slunga-Poutsalo

RKP:

  • ​Thomas Blomqvist
  • Mikaela Nylander
  • ​Anders Adlercreutz

​Keskusta:

  • ​Antti Kaikkonen
  • Matti Vanhanen

​Vasemmistoliitto:

  • ​Jussi Saramo

​KD:

  • ​Antero Laukkanen

​Muut (siniset):

  • ​Jussi Niinistö


Kertoimien valossa paikkoja kärkkyvät myös:

  • Matti Putkonen (ps)
  • ​Antero Eerola (vas)
  • ​Veronica Rehn-Kivi (RKP)
  • Katariina Souri (vihr)
  • Eerikki Viljanen (kesk)
  • Harry Harkimo (liike)