Kuinka tarkka ennusteemme on? - Kristillisdemokraatit

 

13.2.2015


Julkaistuamme ensi kertaa vaalipiirikohtaisen ennusteen, monet kysyivät kuinka tarkka ennusteemme on. Emme puhu virhemarginaalista, koska mallimme ei perustu mihinkään tilastolliseen otantaan kuten mielipidetiedusteluissa. Puhumme mieluummin todennäköisyyksistä. Voimme sanoa, että 95% todennäköisyydellä Kristillisdemokraattien (KD) kannatus on vaaleissa 2% ja 5.5% välillä. Ja kaikkien todennäköisin kannatus heille on 3.5%, joka on tuhansien simulaatioidemme keskiarvo. Tällä vuosituhannella KD:n kannatus on pyörinyt neljän ja viiden prosentin välillä. Nyt mielipidemittaukset ovat osoittaneet yleensä kolmosella alkavia lukuja.

Koska edustajat valitaan vaalipiireistä, on tämä tietenkin vain osa totuudesta. Eri vaalipiirien äänimäärät ja niistä laskettavat vertausluvut, ratkaisevat edustajapaikkojen kohtalon. Tässä kirjoituksessa käymme läpi KD:n osalta vaalipiiri vaalipiiriltä, kuinka todennäköinen ennustamamme tulos on.

Helsingissä KD:n äänimäärä ei ole riittänyt viime vaaleissa edustajapaikkaan. Tällä kertaa ennusteemme lupaa samantasoista kannatusta kuin viime vaaleissa. Uudellamaalla tilanne on hyvin tiukka. KD kisaa tasaväkisesti muutamien muiden puolueiden kanssa viimeisistä paikoista. Simulointikerrasta riippuen paikka tulee, tai sitten ei.

Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa KD:n omat äänet eivät ole edustajapaikkaan riittäneet viime vaaleissa. Uskomme tilanteen säilyvän samana näissäkin vaaleissa.

Hämeeseen ennustamme puheenjohtaja Päivi Räsäsen ansiosta yhtä paikkaa. Pari tuhatta ääntä vähemmän ennusteeseemme kuitenkin vaarantaa tämän paikan. Pirkanmaalla tilanne on toisinpäin. Siellä paikkaa ei olisi tulossa, mutta KD on ensimmäinen rannalle jäävä puolue. Montaa sataa lisä-ääntä ei tarvita paikan säilyttämiseen.

Uusien vaalipiirien ennustaminen on hankalaa. Mallimme ei suoraan ennusta paikkaa KD:lle kummassakaan vaalipiirissä, mutta lähellä ollaan. Kaakkois-Suomessa jälleen muutama sata ääntä lisää, ja viimeinen paikka menee KD:lle. Savo-Karjalassa EU-vaaleissa hyvän äänipotin kerännyt entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Sari Essayah voi henkilökohtaisella äänimäärällään nostaa KD:lle edustajan myös tästä vaalipiiristä.

Vaasan vaalipiiri on samanlainen kuin monet muut. Ennusteeseemme nähden tarvitaan muutama sata ääntä ja KD säilyttää paikkansa. Keski-Suomessa KD:n kannatus on tippunut Toimi Kankaanniemen ajoista. Siellä matkaa äänikynnykseen on enemmän.

Oulun vaalipiirissä tällä hetkellä kuusi ehdokasta sisältävä ehdokaslistalla tulee tiukkaa kerätä tarvittava määrä ääniä kamppaillakseen ehdokaspaikasta. Lapissa edes vaaliliitto PS:n kanssa ei mahdollista KD:lle paikkaa.

Kun laskemme eri vaalipiirien vaihteluvälin paikkojen suhteen saamme KD:lle 0-6 paikkaa. Nykyisten mielipidetiedusteluiden valossa on mahdollista, että KD jää näissä vaaleissa ilman kansanedustajia. Hyvin todennäköisesti paikkoja ei tule yli kuutta, todennäköisimmin 2. Kaikista ennustamistamme puolueista vaalikamppailun merkitys korostuu KD:n osalta erityisesti. Kun monissa vaalipiireissä puolueen ainoa paikka on muutaman sadan äänen päässä, on pienilläkin asioilla merkitystä.